Norma
Sofi Oksanen
Norma Rossin hiukset elävät omaa elämäänsä. Sen lisäksi, että hiukset tuntuvat olevan kokoajan vihaisia, nolostuneita tai kuumissaan, Norman äiti, Anita, kävelee selittämättömästi, mutta selvästi tahallaan Metron alle. Hautajaisten jälkeen Norma alkaa siskonsa Margitin avustuksella tutkia normaalilta vaikuttaneen äitinsä kuolemaa. Selviää, että äiti oli mukana maailmanluokan hiusbisneksessä.
Niin, äiti oli aina leikannut Norman hiukset. Kuljettanut ne Normalta salaa myytäväksi rikkaille, mutta lyhythiuksisille, ihmisille. Äiti oli myös ottanut velan bisneksen kasvoilta, Lambertilta. Velka ei koskaan tullut maksettua ja metron alle kävely ei suinkaan pelastanut Normaa Lambertin kostolta. Se vain siiri velan äidiltä Normalle.
Äidin vanhassa työpaikassa ja Norman nykyisessä työpaikassa, kampaamossa, työskentelee Lambertin sukulainen Marion. Marionin omatunto alkaa kolkuttaa, kun hän tajuaa Normankin olevan vaarassa ja Marion päättää auttaa hänet pakoon yhdessä veljensä Alvarin kanssa. Pakosuunnitelman syntyessä selviää myös Norman hiuksien tarina äidin jättämiä videoita kuuntelemalla.
"Järkeesi minä luotan, sydämeesi en" oli Normalle sanottu. Siitä huolimatta hän antaa lopussa itselleen myös luvan rakastua, ja hetken asiat näyttävät jopa järjestyvän siten, että pakomatkarahat voisi jättää perhelomia varten.
Niin, äiti oli aina leikannut Norman hiukset. Kuljettanut ne Normalta salaa myytäväksi rikkaille, mutta lyhythiuksisille, ihmisille. Äiti oli myös ottanut velan bisneksen kasvoilta, Lambertilta. Velka ei koskaan tullut maksettua ja metron alle kävely ei suinkaan pelastanut Normaa Lambertin kostolta. Se vain siiri velan äidiltä Normalle.
Äidin vanhassa työpaikassa ja Norman nykyisessä työpaikassa, kampaamossa, työskentelee Lambertin sukulainen Marion. Marionin omatunto alkaa kolkuttaa, kun hän tajuaa Normankin olevan vaarassa ja Marion päättää auttaa hänet pakoon yhdessä veljensä Alvarin kanssa. Pakosuunnitelman syntyessä selviää myös Norman hiuksien tarina äidin jättämiä videoita kuuntelemalla.
"Järkeesi minä luotan, sydämeesi en" oli Normalle sanottu. Siitä huolimatta hän antaa lopussa itselleen myös luvan rakastua, ja hetken asiat näyttävät jopa järjestyvän siten, että pakomatkarahat voisi jättää perhelomia varten.
♦
Kirja pitää sisällään niin salapoliisimaisia piirteitä kuin tunteita ja kasvutarinoitakin. Norma oppii hyväksymään itsensä. Aluksi pahalta vaikuttavat henkilöt, paljastuvatkin inhimillisiksi auttajiksi. Vaikka äiti jättikin jälkensä niin velkana kuin ikävänäkin, elämä jatkuu.
Odotin kirjan lukemista paljon, enkä pettynyt. Oksasen aiempaa tuotantoa jonkun verran lukeneena ilahduin siitä, että historiankirjamainen takaumien rakentaminen oli jäänyt hieman vähemmälle ja taitava kuvailu ja henkilöiden luominen pääsi oikeuksiinsa. Normassa mukaansa tempaavinta oli välttämätön lukemiseen keskittyminen. Jos päästi jotakin valumaan ohi, meni siinä mukana todennäköisesti paljon tärkeää, joten lukukokemus oli täyttävä ja kokonaisvaltainen. Kirjaan tuli keskityttyä ja kun maailma ja henkilöasetelmat alkoivat muotoutua, kokonaisuus oli tyylikäs ja toimiva.
(sivuja 303)
(sivuja 303)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti