Kirja nro 3 - Anna Liisa

Anna Liisa

Minna Canth

Anna Liisa on Kortesuon tilan kuuliainen tytär, joka on menossa naimisiin kylän tilallisen, Johanneksen, kanssa. Kuulutuksia aletaan järjestää ja järjestelyjen keskelle ilmestyy Anna Liisan entinen rakastettu, Kortesuon tilan vanha renki, Mikko. Mikko on kuullut Anna Liisan uudesta mielitietystä ja on saapunut paikalle estämään Anna Liisan ja Johanneksen kuulutukset. Hän palauttaa yhdessä äitinsä kanssa Anna Liisan mieleen menneisyyden ja sen takaiskut.

Anna Liisalla on menneisyydessään paljon varjoja. Neljä vuotta sitten tapahtunut suhde Mikkoon oli ehdottomasti salattava, sillä talon kunniakkaan tyttären suhde talon renkiin, ei ollut hyväksyttävä. Nuoren parin ongelmat eivät olleet rajoittuneet luokkaeroihin, sillä Anna Liisa oli tullut raskaaksi Mikolle. Mikko oli lähtenyt maailmalle keräämään omaisuutta ja Anna Liisa oli synnyttänyt salaa heidän lapsensa. Hätäpäissään Anna Liisa oli laittanut pienokaisen hengiltä. Mikon äiti auttoi Anna Liisaa hautaamaan ruumiin piiloon katseilta ja  salaamaan tapahtuneen kaikilta, jopa Anna Liisan omalta perheeltä.

Nyt Mikko kuitenkin uhkaa paljastavansa Anna Liisan menneisyyden virheet, ellei Anna Liisa suostu hänen vaimokseen Johanneksen sijasta. Anna Liisan on valittava kaamean totuuden julkitulon ja miehen, jota ei enää voi koskaan rakastaa, väliltä. Painostava tunnelma on käsinkosketeltava. Eletään kuitenkin 1800-lukua, jolloin hyvä ihminen eli kurissa ja nuhteessa, toisin kuin Anna Liisa oli nuoruudessaan tehnyt. Yhden ihmisen virhe, saattoi tahrata koko perheen tai jopa yhteisön maineen.

                                                                                   ♦

Anna Liisa on Minna Canthin toiseksi viimeinen ja suosituimmaksi jäänyt teos. Vaikka näytelmä onkin jo yli 120 vuotta vanha, on se hyvin sijoitettavissa nykyaikaan ja ansaitsee suosionosoitukset edelleen. Tunnelmat ja ongelmat ovat ajattomia, vaikka käsittely onkin lapsenmurhan vuoksi hyvin radikaali. Canth on kuitenkin teoksellaan osoittanut kohti naisen päätäntävaltaa itsestään, naisen elämään liittyviä tabuja ja suruja. 

Kielellisesti teksti on tietenkin vanhahtavaa, mutta pitkälle lukiessa, siihen tottuu kuten myös tarinan näytelmämuotoisuuteen. Kerronta on alusta loppuun sujuvaa eikä rakoile, kuten joskus näytelmillä on tapana. Canth siirtyy taitavasti menneisyyden ja nykyhetken välillä pelkillä repliikeillä.

Ainoa, mikä nykynuorena minulle pisti silmään oli kirjan uskonnollinen sisältö. Kristinuskon sääntöjen ja arvojen esille tuominen on yksi niistä asioista, jotka kirjallisuuden kehittyminen on lähes kokonaan vienyt mennessään. Ei siitä enää puhuta. Tietenkin se, kuinka paljon haluaa uskonnollista tekstiä lukea, on makukysymys, mutta uskon sen olevan myös tottumuskysymys. Siihen ollaan totuttu, mitä yleensä luetaan.

Välillä piti katsoa seinää ja rauhoittua. Välillä olin suunnattoman raivoissani tai surullinen, mutta loppuratkaisun tultua, olin iloinen. Tunteen välittäyvitä pelottavan hyvin.

Nykykirjallisuus ei nosta esiin juurikaan näytelmäkirjallisuutta. Siksi minulle, nykykirjallisuuden tarjonnan orjalle, Anna Liisa oli virkistävä ja avartava lukukokemus.

(sivuja 116)

★★★ /5

Kirja nro 2 - Herääminen

Herääminen

Stephen King

Jamie Mortonin sotilasleikin ylle kohoaa varjo. Jamie tapaa pastorin ensimmäisen kerran. Se varjo on Jamien elämässä yhä. Kaupunkiin saapunut uusi pastori Charles Jacobs valitsee kirkon raamattupiiristä Jamien suosikikseen, parantaa hänen isoveljensä äänihuulien vaurion sähköllä, josta myöhemmin alkaa muillekin tarinan varrella parannetuille ilmestyä sivuvaikutuksia.

He näkevät rajan taakse.  

Jamie varttuu rock'n'rollin parissa, Charlesin "salainen" sähkö – kuten Charles sitä kutsuu – parantaa hänen huumeriippuvuutensa ja lopussa Jamie suorittaa vastapalveluksen pastorille nuoruusaikojen tyttöystävänsä syövän parantamisesta. Charles herättää Jamien avustuksella kuolleen naisen henkiin, jolloin myös Jamie pääsee näkemään sen, joka kuoleman takana odottaa. Se kuollut ei oo, mi iäti maata voi, ja saatossa aikain kummain kuolee kuolemakin toi.  

Vaikka Jamien huumeriippuvuus hoidettiin pastorin sähköllä, sivuvaikutuksiin kuului vain painajaisia ja laantuvia sellaisia. Terapiaan hänet kuitenkin lopulta ajoi kokemus ja kuva siitä, jonka kuoleman jälkeen kohtaamme. Mutta Jamien kävi paremmin, kuin muiden sähköllä hoidettujen, joista suurin osa lopulta tappoi itsensä. Tai veljensä, joka tuli hulluksi. 

"Ei, itsemurha ei ole käynyt mielessä. Ottaen huomioon, mikä kuoleman jälkeen saattaa olla edessä, haluan elää mahdollisimman pitkään."

♦

Minulla on hyllyssäni tällä hetkellä 26 Stephen Kingin kirjaa, mukaan lukien Herääminen. Vähemmästäkin varmaan on pääteltävissä, että olen iso fani. Herääminen oli minulle pitkästä aikaa paluu Kingin tuotannon pariin ja onnistui hyvin tuomaan esille sen kaiken, mitä Kingin kirjoituksissa olen aina rakastanut.
Tarina alkaa alusta. Oikeasti alusta. Joku sanoisi sitä kirjan hitaaksi käynnistymiseksi, mutta minä sanon sitä valehtelun (eli tarinan) hyväksi pohjustamiseksi niin, että tuon kirjan luettuaan nieli kaiken kokonaisena hymyssä suin. Rakastan laajaa hahmokaartia ja tarkasti luotua maailmaa, elämää, vanhenemista ja yksityiskohtia. Kingin pettämättömiä taidonnäytteitä.
Varsinainen juonen piikki löytyi vasta todella lopusta ja hetken tuntui siltä, kuin minut olisi vedätetty lukemaan 300 sivua, jotta saan 20 sivua tarinaa. Varsinainen kauhukuvastokin löytyi suurimmilta osin vasta lopusta. Tämä varsinainen kahdenkymmenen sivun tarina oli niin voimakkaita kuvia ja tapahtumia, niin älyttömiä kuvia ja tapahtumia, että ne lopulta tarvitsivat taakseen sen noin 300 sivua historiaa. Hetkiä, jotka kärjistivät ihmiset näkemään rajan taakse. Eikö siihen tarvitse ihan järkevästi ajateltuna aika paljon? On taito kirjoittaa ne syyt muutamaan sataan sivuun. Eikä kyse siten todellakaan ollutkaan vedätyksestä.

Herääminen on niitä kirjoja, joita lukiessaan unohtaa lukevansa. Seisoo keskellä huonetta, jossa ihmiset kuolevat, laulavat, saavat sähköshokkihoitoa tai näkevät painajaisia. Seisoo keskellä painajaista, mikä on kerrankin positiivista, sitähän kauhukirjalta aina lähden ja lähdemme hakemaan. Teksti on yksityiskohtineen tiivistä, mutta kuitenkin rentoa, sillä kymmenien tarkkojen kuvausten joukkoon mahtuu sitten niitäkin kuvauksia, joita ei tarvitse muistaa edempänä. Kevyt painava kirja. Aika rohkea kirja.

(sivuja 368)

★★★★ /5

Kirja nro 1 - Norma

Norma 

Sofi Oksanen

Norma Rossin hiukset elävät omaa elämäänsä. Sen lisäksi, että hiukset tuntuvat olevan kokoajan vihaisia, nolostuneita tai kuumissaan, Norman äiti, Anita, kävelee selittämättömästi, mutta selvästi tahallaan Metron alle. Hautajaisten jälkeen Norma alkaa siskonsa Margitin avustuksella tutkia normaalilta vaikuttaneen äitinsä kuolemaa. Selviää, että äiti oli mukana maailmanluokan hiusbisneksessä.
Niin, äiti oli aina leikannut Norman hiukset. Kuljettanut ne Normalta salaa myytäväksi rikkaille, mutta lyhythiuksisille, ihmisille. Äiti oli myös ottanut velan bisneksen kasvoilta, Lambertilta. Velka ei koskaan tullut maksettua ja metron alle kävely ei suinkaan pelastanut Normaa Lambertin kostolta. Se vain siiri velan äidiltä Normalle.

Äidin vanhassa työpaikassa ja Norman nykyisessä työpaikassa, kampaamossa, työskentelee Lambertin sukulainen Marion. Marionin omatunto alkaa kolkuttaa, kun hän tajuaa Normankin olevan vaarassa ja Marion päättää auttaa hänet pakoon yhdessä veljensä Alvarin kanssa. Pakosuunnitelman syntyessä selviää myös Norman hiuksien tarina äidin jättämiä videoita kuuntelemalla.
"Järkeesi minä luotan, sydämeesi en" oli Normalle sanottu. Siitä huolimatta hän antaa lopussa itselleen myös luvan rakastua, ja hetken asiat näyttävät jopa järjestyvän siten, että pakomatkarahat voisi jättää perhelomia varten.

♦

Kirja pitää sisällään niin salapoliisimaisia piirteitä kuin tunteita ja kasvutarinoitakin. Norma oppii hyväksymään itsensä. Aluksi pahalta vaikuttavat henkilöt, paljastuvatkin inhimillisiksi auttajiksi. Vaikka äiti jättikin jälkensä niin velkana kuin ikävänäkin, elämä jatkuu. 

Odotin kirjan lukemista paljon, enkä pettynyt. Oksasen aiempaa tuotantoa jonkun verran lukeneena ilahduin siitä, että historiankirjamainen takaumien rakentaminen oli jäänyt hieman vähemmälle ja taitava kuvailu ja henkilöiden luominen pääsi oikeuksiinsa. Normassa mukaansa tempaavinta oli välttämätön lukemiseen keskittyminen. Jos päästi jotakin valumaan ohi, meni siinä mukana todennäköisesti paljon tärkeää, joten lukukokemus oli täyttävä ja kokonaisvaltainen. Kirjaan tuli keskityttyä ja kun maailma ja henkilöasetelmat alkoivat muotoutua, kokonaisuus oli tyylikäs ja toimiva.

(sivuja 303)

★★★★ /5